Harmaa päivä harmaassa maailmassa. Sade on syönyt värit ihmisten kasvoilta, vaatteet ovat kesän kauhtamia. Raitiovaunujen ja linja-autojen sisäikkunat ovat höyryssä. Ihmiset ovat uitettuja koiria ja haisevat märiltä koirilta. Uitetut koirat ovat märkiä ja haisevat märiltä koirilta. Mikroaaltouuni kilahtaa: Makaronilaatikkohan se siellä, ihan yksinään, syötävän näköisenä. Ovesta pöllähtää pieni hajuton ja mauton höyrypilvi josta tiivistyy pieni märkä koira. Se on ateriani ja etiäinen kaikista tulevista mikroaterioista. Lisäksi se on sääennuste seuraaville viidelle kuukaudelle: Aurinkoista odotettavissa aikaisintaan maaliskuussa 2009.
Aamuherätyksistä on taas tullut vaikeita: Ne alkavat olla todellisia ylösnousuja, paluita lihan ja kipujen maailmaan pumpulisista unista leppeän rupsun tuoksuisissa makuusaleissa. Inkarnoidun tähän märkyyteen hieman yli kuudelta mutta nousen vuoteesta vasta seitsemän jälkeen. Seison suihkussa puoli tuntia ja annan kuuman veden virrata ylleni. Laulan hetken The Doorsin Rain songia: Let it rain, baby, rain, let it rain, baby rain, all night long... kunnes ymmärrän, että sellaista laulua ei ole olemassakaan. Jimin ja Rayn olisi pitänyt tehdä sellainen, sanon peilikuvalleni. Se nyökkää. Ajan siltä parran ja se minulta.
Töissä keitän kahvit jotta saisin edes jotain ruskeutta tähän harmauteen. Sitten ajan Malmille tapaamiseen. Sataa. Asiakas on pukeutunut harmaaseen mutta hänen sateenvarjonsa on kuin trooppinen lintu leivitettynä. Se piristää.
Äiti soittaa kotoa heti Malmin tapaamisen jälkeen. Hänellä on palkaton lomapäivä sillä me olemme moniongelmainen perhe joiden luona lastenhoitajat viihtyvät yhtä hyvin kuin muusikot Timo Tolkin bändeissä. Nyt Äiti on matkalla synnytyssuunnitteluun mutta on jäänyt bussista sateeseen. Niin käy toisinaan sillä HKL:n ohjeen mukaan linja-autoon saa ottaa vain kahdet lastenvaunut. Se onkin tavallaan hyvä, sillä olen kerran ollut bussissa missä oli yli kymmenet vaunut. Mutta nyt Äiti on jäänyt pysäkille sateeseen. Häntä kiroiluttaa. Taustalta kuuluu sateen ropinaa ja Tyttären laulua: Laiva, laiva, minnekä laiva menee... Jostain syystä kaikissa lastenlauluissakin mainitaan sade tai ainakin vesi. Tuli sade rankka, Sataa, sataa ropisee... Muistelen eilistä CSI New Yorkin jaksoa. Siinä harhainen huijari rakensi Nooan arkkia. Ehkä hän ei ollutkaan harhainen, ehkä lastenlauluihin on koodattu viestejä. Ehkä pitäisi ostaa vaneria ja pari hamsteria, kania, papukaijaa ja pari sikaa. Pidän sioista sillä ne ovat usein inhimillisempiä kuin useimmat ihmiset jotka saattavat taas olla hyvinkin sikamaisia. CSI New York taasen on lempisarjamme heti tavallisen CSI:n jälkeen. CSI Miamista sen sijaan pidämme vain lähes yhtä paljon kuin Jopet Show:sta. Erittäin vähän, jos ollenkaan, siis.
Töihin palattua huomaan keittimessä mustaa töhkää jonka saan vain vaivoin valumaan kuppiin. Lisään siihen hieman päiväysvanhaa maitoa. Se jättää pinnalle kalvon mutta kun sekoitan sitä tuhjuisella lusikalla tapahtuu ihme: Tuplaekspresso vuohenmaidolla!
Vatsani on jostain syystä kipeä loppupäivän. Karhunpoika sairastaa laulaa jokin kieroutuma sisälläni. Päätäkin alkaa kivistää. Näytön kirkkaus ei himmene vaikka ulkona olisi kuinka harmaata. Vesi valuu ikkunaa pitkin ja kieroutuma vaihtaa laulua: pienen nallen varpaille, pili pili pom pom pom, pienen nallen varpaille, pili pili pom.
Missä on aurinko, missä on rock´n´roll? Kaliforniassa kaiketi. Paitsi että The Red Hot Chili Peppers on tainnut ehtiä jo vesittämään nekin. Kirottua. Pidin Pepperseistä vuosia sitten. Vuosikymmen sitten. Mitäköhän heille tapahtui? Kuinka he eppunormalisoituivat? Ehkäpä kaikki menivät naimisiin ja saivat lapsia. Ja muuttivat Oulunkylään. Ja alkoivat pienviljellä chilien sijasta tomaatteja. Ehkä. Kysymyksiä on liikaa ja vastauksia liian vähän jos ollenkaan. . Tästä saan kuitenkin ajatuksen: Onko globaali ilmastonlämpeneminen syynä chilipippurien laimenemiseen? On syytä ottaa heti yhteyttä yhdysvaltain entisiin varapresidentteihin ja varmistaa sekä sanan tomaatti oikeinkirjoitus että ilmastonmuutoksen vaikutus aitotumaisiin, koppisiemenisiin putkilokasveihin.
Kotiin palatessani löydän Tytön ja Äidin makuuhuoneesta. Molemmat ovat jotenkin, no, pölähtäneen näköisiä. Tyttö on väsynyt ja Äiti itkenyt. Hänellä kun on kaikki mennyt tänään pieleen. Se bussi, se oli vain osa vastoinkäymisistä. Kaiken huippuna Äiti on vielä kaatunut ja loukannut jalkansa.
Syömme hieman juuresmuhjua ja lähdemme katsomaan erästä taloa... Ulkona sataa rankasti. Otan Tytön syliin ja Äiti ottaa sateenvarjon. Kastumme kaikki sillä klenkkaavan kantajan varjo nousee ja laskee kuin tropiikin aalto.
Pitkällisen ajelun päätteeksi päädymme talon pihaan pääkaupunkiseutua ympäröivällä maaseudulla. Tunnistan välittäjän, hänkin tunnistaa meidät vastaantullessaan. Välittäjän ilme hapantuu kuin viili kesäyössä ja hänen askeleensa lyhenee. Olemme tutustuneet jo vuosi sitten...
Pihapiiri on oikein mukava. Talo taasen, no, kuinka sen nyt oikein korrektisti muotoilisi: Kaamea! Paikassa on ollut paljon sellaista mistä pidämme, mutta ei oikeastaan enää. Osa seinähirsistä on ruskeaksi maalattua uretaania ja puuhella on pihalla romukeossa. Osa talosta on lautaa, osa lekaharkkoa ja vain pieni osa esitteessä mainittua hirttä. Julkisivulaudoituksia on parikin päällekkäin ja lautaosan purueristeitä on valunut maahan asti. Mietimme välittäjän kanssa kuitenkin maalla asumisen plussapuolia. Tyttö sylissäni laulaa maalle, maalle laivalaulunsa sävelin.
Kotimatkalla jäämme maalle ajamaan ympyrää ja silloin se tapahtuu: Pilvipeite hajoaa ja halkaistu sitruuna työntyy esiin greippimerestä. Auringonvalo on melkein rikollisen kirkasta sen heijastuessa märästä asfaltista, viljapellot höyryävät. Odotan merkkiä, ilmestystä, odotan palavaa pensasta, kiinteistövälitysyhtiön kylttiä ohjaamaan meidät oikeaan pihaan. Omaan pihaamme. Pian taivaalle kohoaakin ensin kaksi sateenkaarta, sitten vielä kolmas. Lähdemme ajamaan niiden suuntaan. Muille maille, omenoita ostamaan laulaa Tyttö takapenkillä.
Jotenkin, en tiedä miten, päädymme Länsi Pakilaan. Kirottua, ajattelen, rahamme eivät millään riitä taloon sieltä. Talon ostamisen asemesta käymmekin S-marketissa ja ostamme mehua. Se on tarjouksessa. Siihen varallisuutemme riittää.
Äidin nukuttaessa Tyttöä tarkastan vielä asunnot internetistä. Saisimme 12 neliön yksiön Kampista. Se olisi kyllä hienoa: Asuisimme aivan keskustassa emmekä Keskustan valtakunnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti