torstai 7. elokuuta 2008

Marionetit

Koti-isän kuolema on osoittautunut Lapselle kovaksi palaksi. Hänestä on tullut sylinkipeä, huonosti nukkuva öisinkin Koti-isää etsivä rassukka. Tomaatitkin ovat väsyneitä. Ne makaavat pitkin pituuttaan patiolla tuetuista kohdista omituisesti taittuen. Osassa on jo pieniä tomaattejakin: Kovia pieniä pallukoita, vielä vihreitä.

Keskiviikkona on Isän vuoro olla Lapsen kanssa kotona. Alku on rankkaakin rankempaa: Lapsi itkee yön läpi tunnin välein heräillen mutta nousee jo ennen kahdeksaa. Koetan jatkaa unia, onhan Äiti vielä paikalla. Turha toivo. Sovinismini jyrätään kukkakassin heilahduksella. Mikäköhän Syntymättömän sukupuoli mahtaa olla?

Viemme Äidin töihin ja käymme kaupassa. Kerran Äidin kanssa ja kerran ilman. Pää on pesusieni ja aivot emmentalia eikä ostoslista viihdy reikäisessä juustossa. Potan kanssakin käy kuin Pekalle susien kanssa: Parin väärän hälytyksen ja potalla istumisen jälkeen vaippa täyttyy ja pysyy täynnä. Koko kesän kestänyt kuivaksi kouluttaminen uhkaa valua kuiviin. Muistan, mitä kitaransoiton opettajani sanoi parin vuotta sitten kun kerroin hänelle käyneeni musiikin teoriatunneilla useiden vuosien ajan: "Kaikki se aivan turhaan!"

Iltapäivällä Tyttö nukahtaa. Siivoan. Pesen astioita. Muistan koneeseen unohtuneet pyykit: Ne ovat olleet märkinä koneessa vain alle vuorokauden joten ummehtuneen hajun saanee pois pelkästään kuivattamalla. Ripustan vaatteet telineille ja ovien päälle. Väsymys piirittää minua kuin susilauma divisioonastaan eksynyttä saksalaissotilasta Stalingradin liepeillä. Menen hetkeksi lepäämään, suljen silmäni ja vajoan. Vajoan jonnekin pehmeään. Siellä ei ole isejä eikä äitejä, ei lapsia, pesukoneita, likaa lattialla, tomaattejakaan. Sitten joku kuiskaa pienellä äänellä "täällä" ja henkeni imaistaan takakautta takaisin ruumiiseeni. Palaan pumpulista todellisuuteen: Kipujen, särkyjen, kolotusten ja väsymyksen maailmaan. Silmäni pyrkivät sulkeutumaan mutta sängyn laidalla hihkuva Tyttö hieroo unihiekat luomiin: "Jos nukahdat, Tyttö putoaa ja joudutte päivystykseen" huutaa neuroottinen suojelusenkeli. On noustava. Kiroan. Viiden minuutin unet ovat vain pahentaneet tilannetta.

Myöhemmin ajamme linja-autolla kaupunkiin. Vaunut ovat kesän aikana jotenkin lätsähtäneet. Ihmekös tuo, ne olivat kahden kuukauden ajan sullottuina inkontinenssista kärsivään takakonttiin.

Käymme Musiikki Fazerilla katselemassa soittimia. Kaikkea voisi ostaa jos olisi rahaa. Kuten teräskielisen puoliakustisen kitaran. Tai kiiltävän kauniin dobrokitaran. Tai symbaalit. Tai pari tinapilliä. Munniharpun, sähkösellon tai urut. Ostamme paketin kitarankieliä. Ne ovat Darcot, maksavat tarjouslaatikossa 6 €.

Fazerilta ajamme vaunuilla alas Rautatientorille tapaamaan Yhdistyksen puheenjohtajaa. Istumme Aleksis Kiven patsaan auringon puoleiselle jalustalle odottelemaan. Kiven varjopuolet ovat jo täynnä. Niillä istuu kirjailijannäköisiä miehiä tölkit käsissään. He ovat sisäistäneet Erno Paasilinnan lausahduksen kirjailijaksi tulemisesta hyvin mutta eivät ole vielä alkaneet kirjoittaa. Osalla on taas työhaalarit yllään. He ovat todennäköisesti viettämässä varjopekkasta. Silloinhan mennään aamulla töihin, puetaan haalarit ylle mutta työkalupakin asemesta avataankin juomat.

Illalla laitan pitkästä aikaa ruokaa. Teen kasvisgratiinia jota piristän sianlihalla. Bussimatkan nukkunut Tyttö on huomionkipeä ja äreä. Hän roikkuu jaloissani ja sanoo "tuhma!" kun otan vuoan uunista. Hyvin on näemmä oppi mennyt perille!

Kevyt kasvisgratiini

Vajaa kilo pottua
Pari porkkanaa
Pari sipulia
Puolikas kesäkurpitsa
800 grammaa marinoituja sianlihavartaita
Puolikas kesäkurpitsa

Tötteröllinen ruokakermaa
Garam masalaa
Timjamia
Juustonjämät

Lämmitetään uuni kahteensataanviitenkymmeneen asteeseen.
Viipaloidaan perunat ja porkkanat ja halotaan sipulit. Keitetään tovi.
Revitään tikut sianlihavartaista ja leikataan vartaat saksilla pienemmiksi.
Otetaan vuoka johon edellä mainitut aineet sekä kesäkurpitsan viipaleet sijoitellaan vapaamuotoisesti.
Raastetaan ja siivutetaan päälle runsaasti juustoa kesän yli jääkaapissa muhineista juustonkannikoista.
Sekoiteetaan hieman timjamia ja masalaa ruokakermaan. 
Lorotellaan kerma komeuden ylle.

Haudutellaan uunissa tunnin verran. Jäähdytetään. Syödään.

Syönnin jälkeen tunnen olevani vanhanaikainen siannahkainen jalkapallo. Se on täytetty sianlihalla. Vaapun ulos laittamaan tomaatintaimia kuriin. Sidon kalastajanlankaa räystään alalautaan ja tomaatit lankaan. Ne seisovat kuin asennossa ikkunamme alla mutta löpsähtävät heti kun laitan oven kiinni. Tyttö laittaa Barcelona Buss Turisticin kuulokkeet päähänsä ja yrittää tunkea toista päätä pistokkeeseen. Hämärä laskee. Tomaattien varjoista tulee pelottava nukketeattiryhmä ulkoavaruudesta. Emme kuitenkaan jää katsomaan esitystä. Me menemme nukkumaan.



1 kommentti:

irina kirjoitti...

onnea isälle paljon ja kiitos koti-isän elämän kuvauksesta! muistuu elämä pienen lapsen kanssa hyvin mieleen.
siis mukava lukea tekstejäsi, tosin löysinpä nämä vasta ja osa vielä lukemattakin.
mielenkiinnolla täältä keski-suomesta seurailen, minne päin suomea asetutte loppuviimeksi asumaan.
itselläni kunnan päihdehoitajan pesti kuun vaihteessa päättymässä ja olenkin tässä kohta työtä vailla. päihdealan hommia tosi vaikea löytää, tosin voihan tässä muutakin tehdä. pikkusen on sellaista talon tai paremminkin pienen maatilan etsiskelyä ollut myös minulla, josko jonnekin päin töiden perässä on lähdettävä? ihanaa hommaa asuntoilmoituksien katselu ja taloista haaveilu. monta sopivaa löytynytkin, mutta ovat niin keskellä ei mitään yleensä, ettei työssä käynti mahdollistu tämänkään vertaa.

mukavia työpäiviä sateesta huolimatta sinne etelään. terveisin ex-kollegasi irina