Saapas

Pienen lapsen vanhempana alkaa huomaamattaan pukeutua aina vain konservatiivisemmin. Pukeutumisesta tulee enemmän tarkoituksenmukaista kuin huomiota hakevaa. Värit ja kuositkin muuttuvat: Vanhemmuus saa ihmisen tekeytymään lähiön seinäksi tai nuhjaantuneeksi sohvaksi. 

Minä yritän silti epätoivoisesti ylläpitää jotain coolia vaikka tiedänkin tyttäreni paheksuvan sitä kaikkea jo hetken päästä. Annan Conversen tossujen vaihtua Naturalistan luonnonmukaisiin hippisammakkojalkineisiin, maihinnousukenkien muuttua kumisaappaiksi. Vain yhdessä en anna periksi: Mielestäni kumisaappaiden varret on ehdottomasti pidettävä housunlahkeiden sisäpuolella. Lapsen Äiti edustaa vastakkaista sukupuolta ja koulukuntaa: Saappaidenvarsien on oltava housunlahkeen ulkopuolella. Muutoinhan koko lahje kastuu! Ja minkälaista esikuvaa tuollainen antaa lapsillesi? Jupisen itsekseni mutta annan lahkeiden peittää varret. Tämähän on melkein kuin 29 vuotta sitten! Ja juuri kun luulin päässeeni tästä kaikesta.

Tänään on ollut jälleen Isän päivä kotona. Aamulla nukuskellaan myöhään, heräillään epämääräisiin soittoihin. Kunniakummisetä on jättänyt aikaisin viestin, että ei sitten päässytkään eilen auttamaan akun hakemisessa koska on juuri lähdössä Kongo Kinshasasaan mutta unohti sen toissapäivänä sanoa. Mitäpä siitä, näitähän sattuu. Erikoista on, että viesti on koko pituudeltaan kuiskattu. Me emme ilmeisesti olleet ainoita jolle se on unohtunut sanoa.

Pappa soittelee myös ja lupaa tulla katsomaan tämän hetken ykköstaloa kanssani. Sitä ennen lupaan vielä lukea huolella välittäjän toimittaman kuntoarvion. Huomaan siinä välittömästi jotain erikoista: Raportin mukaan talon seinähirsien ja julkisivulaudoituksen alla on bitumihuopaeriste; toisin sanoen sinne on asennettu kattohuopaa. Tämän on ollut tarkoitus estää lämmön karkaamista ja ilmavuotoja seinän läpi. Muistelen pikaisesti kaikkea vuoden aikana oppimaani: Höyrysulun on oltava rakenteen sisäpuolella. Hirsitalo hengittää, hirsitalo on kuin villasukka. Nythän hirsiseinä päästää kosteuden sisältä ulos aina kattohuopaan asti.

 

Alan muistella. Hämärästä nousee mielikuva, vaikkakin laho sellainen: Papan ja mummun talossa sellainen oli, muistelen, yksi seinä peitetty kattohuovalla. Kaikki hirret bitumin sisällä olivat lahonneet. Minäkin olin niitä vaihtamassa. Hirsitalossa se on onneksi mahdollista mutta... En tiedä, haluanko hassata kaikkia rahojamme potentiaaliseen pommiin. Nyt raportti alkaa muutoinkin näyttää erilaiselta: Talon pohjoispäädyn julkisivulaudoitus pullistunut. Alimmissa hirsikerroissa ulkoapäin tarkastellessa pehmeää, sisäpuolelta hirsi ehjä. Bitumihupa suositellaan poistettavaksi julkisivulaudoitusta seuraavan kerran uusittaessa jolloin myös mahdollisten vaurioiden laajuus voidaan tarkastaa.

Ulkona alkaa sataa. Olimme juuri lähdössä hiekkalaatikolle. Se on nyt mahdotonta. Onneksi Tyttö tietää jo, mitä sadepäivinä tehdään. Hän kaivaa kaapin alta palasen kuivaa sämpylää ja lempikirjansa. Siinä on kissoja. Ne mukanaan hän mönkii makuuhuoneeseen, kiipeää vanhempien sänkyyn. Tyttö asettuu Äidin puolelle ja alkaa lukea kirjaansa onnellisesti naukuen. Aina välillä hän nuolaisee härskiä voita sämpylästään. Aah autuutta. 

Myöhemmin sade lakkaa. Puen Tytön, laitan saappaat jalkoihini: Varret tungen lahkeisiin. Roiskimme Siwalle halki lätäköiden, kuraojien ja märkien nurmialueiden. Ostelemme maltillisesti; mukaan tarttuu vain juustoa, ruisjauhoa, lastenruokaa ja maitoa. Ja hieman suklaata...

Takaisin kävellessä Pappa soittaa. Kerron hänelle bitumista. Hänen äänensä vakavoituu; eläkeläisestä kuoriutuu taas se piinkova liikemies jollaisena hänen lankonsa hänet aikanaan oppivat tuntemaan: Tämä saattoi olla nyt ratkaisevaa... Isä soittaa uudestaan parin minuutin kuluttua: Kuule, soitin Timolle. Kyllä tämä nyt vähän huonolta kuulostaa... No niin kuulostaa. 

Potkaisen maassa lojuvaa tupakka-askia. Kaksi puoli vuotta ilman; nyt savut maistuisivat. Totuus vyöryy ylitseni kuin mikä tahansa epämiellyttävä asia: Talo on todennäköisesti täysin pommi. Tai ainakin korjattava. Tai ainakin mahdollisesti. Tai sitten siinä ei kerta kaikkiaan ole mitään vikaa. Olemme ostamassa sikaa säkissä eikä totuutta voi tietää rakenteita avaamatta. Lauseet sinkoilevat päässäni: Bitumihuopa suositellaan poistettavaksi... julkisivulaudoitus pullistunut... hirsitalo on kuin villasukka joka päästää hien läpi ja bitumi kuin kumisaapas joka estää sen haihtumisen... puntin päällä vai sisällä... Inhottaa. Kuten aina, kun joku ideani kaatuu. Tunnen itseni tyhmäksi. Saappaaksi, vaikka saapas ei olekaan tyhmä. Se toimii juuri niin kuin sen pitääkin. Oikein käytettynä. Mutta mistä löydämme talon, minnä päädymme?

Iltapäivällä teen ruisleipätaikinan. Märät lahkeet tuntuvat kylmiltä pohkeisiini mutta mitä sitä ei tyylin takia kärsisi. Äiti tulee töistä hieman myöhemmin. Punaiset kumisaappaanvarret punttien päällä kuin punamullattu pieni mökki missä on resorinvalkoiset reunuslaudat. Kaikki tämä. Oikeaoppisesti eristettynä.