Kirjoittajille saattaa toisinaan tulla niin sanottu writer's block, suomeksi kai valkoisen paperin kammo.Writer's block on psykologinen häiriö joka estää aloittamasta uutta kirjoitustyötä. Tai jos sen jotenkin saakin aloitettua niin se estää etenemisen sillä itsekriittisyys omaa tekstiä kohtaan nousee ylitsepääsemättömäksi. Viime perjantain Nyt -liitteen mukaan Mika Waltari ei saanut juuri mitään kirjoitetuksi elämänsä viimeisen viidentoista vuoden aikanan.
Kulunut syksy on ollut hektinen. Ei toisaalta siis ihmekään, että bloginpito on väliin jäänyt väliin. Toisinaan Isä on ollut töissä ja Äiti kotona Tyttären kanssa. Toisinaan roolit ovat vaihtuneet, Äiti mennnyt töihin ja Isä kesälomalle. Kaiken isyysvapaahässäkän tuoksinassa Isän lomat kun ovat odottaneet Isää kuin neitsyet muslimien taivaassa. Bloginpidon tosin piti kestääkin vain ja ainoastaan hoitovapaan ajan sillä minkälainen on sellainen koti-isä joka käy joka päivä palkkatöissä? Onko siis aihetta bloginpidon lopettamiseen tai ainakin sen nimenmuutokseen?
Tapahtumia mistä kirjoittaa on syksyn aikana ollut runsaasti: Tyttären kävelemään oppiminen edistyy, Suomen seksikkäin tavis sai tatuoinnin tissiinsä Tallinnassa, Isä aloitti opiskelut uudestaan, talon etsintäkin jatkuu. Toisinaan aktiivisemmin kuin toisinaan. On paljon mahdollista, että talomme joskus jostain löytyykin.
Perjantaina töissä ehdin hieman silmäillä uutisotsikoita. Se hyvä puoli töissäkäymisellä on kotona olemiseen verrattuna. Monenlaista jännää olikin taas tapahtunut. MTV3:n internetsivujen viihdeuutisten mukaan Johanna Tukiainen on liian lihava Playboyn sivulle. Sen lisäksi, että hän on jotenkin liian paksua ollakseen aito hän tuntuu olevan aidosti vastenmielinen. Ehkä Pleikkarin olisi tehtävä jonkinlaiselle paksummalle paperille painettu painavampaa asiaa sisältävä spesiaali lehden heavy usereille. Big Brother on myös alkanut uudestaan. Juuri kun olimme toipumassa edellisen loppumisesta. Voi hyvänen aika sentään. Kolmas kökköuutinen koskee vanhaa X-Files tähteä, David Duchovnyä. Tiedon mukaan David on kirjoittautunut vapaaehtoisesti sisään klinikalle jolla hoidetaan seksuaaliaddikteja. En tiedä miksi vaivauduin lukemaan nuo uutiset. Nyt ne alkavat elää omaa elämäänsä, vainota minua.
Yritän puhdistaa mieleni ja ajattelen Tytön kehitystä. Syksyn mittaan se on ollut kovaa: Kävely sujuu, takellellen mutta vakaasti. Puhettakin piisaa. Erityisesti mielenkiinnon kohteina ovat lamput eli ampu, mummu eli mäma, pappa eli pepi tai päpa ja vauvat. Nähdessään vaunut tahi vain lapsenkuvan Tyttö kiljuu innoissaan: Vauva! Hänelle on selvinnyt myös, että Äidin vatsankin nimi on vauva mutta Isän vastaavassa satakerrassa ei ole vauvaa vaikka siltä näyttääkin. Lapsinerona Tyttö on myös selvittänyt kuulakärkikynän toimintamekanismin. Hienoa! Vain vuodessa ja neljässä kuukaudessa. Isänsä rikkoi kaikki käsiinsaamansa kuulakärkikynät vielä esikouluiässä. Muistaakseni niiden jousien keräilyllä oli jokin kosminen tarkoitus. Olinkohan valmistamassa hyppykenkiä? Vai liittyivätkö vihreästä sohvasta kaivetut jouset niihin? En jaksa enää muistaa.
Maanantaina käymme Tytön kanssa kaupassa ja törmäämme entiseen työtoveriin. Hän kertoo sairastavansa mummokuumetta. Tyttö nappaa sanan lennosta ja alkaa huudella kaikille vaaleatukkaisille naisille punaisessa karhupuvussaan: Mummu, mummu! Hän herättää vastareaktioita. Osa naisista on kuin ei kuulisikaan, osa kääntyy ihailemaan pientä punaista karhua. Mummokuumetta sairastava entinen kollega pakkaa vähäiset eineensä muovipussiin kunnioitettavan nopeasti ja jättää sanan mummokuume väräjämään remontoidun marketin steriiliin miljööseen. Ensimmäinen askel kohti mummoutta on saada omia lapsia. Sen olen minäkin ottanut.
Illalla väsymyksestä sairas mieleni yhteyttää eri asioita kuin geenimanipuloitu lehtivihreä. Mitä jos laitettaisiin Johanna Tukiainen ja David Duchovny Big Brother taloon? Siellä Tukainen saisi kaipaamansa julkisuutta eikä Duchovnyn tekisi enää ikinä mieli seksiä. Seuraavaksi laitettaisiin televisiot kiinni ja mentäisiin metsään etsimään kanttarelleja. Siinä vasta viihdettä! Siitä väsynyt kirjoittajakin saisi aihetta kerrakseen. Mutta. Totuuden nimessä on sanottava, että valkoisen paperin kammoa ei voi muodostua lapsiperheessä sillä mikään
paperi ei pysy sellaisessa valkoisena. Siihen roiskuu puuroa tai kaatuu velliä. Siihen piirretään, sitä rutistetaan, siitä muovaillaan. Se syödään ja siitä saadaan energiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti