Apatia

On vetämätön olo, mahassa kumma tunne. Mikä se oikein olla voi? No nälkä tietenkin. Raavaan miehen ei taida ollakaan kovin viisasta seurata raskaana olevan naisen erikoisruokavaliota vaikka solidaarisuussyistä niin haluaisikin.

Maanantaina käymme Papan kanssa katsomassa uudestaan erästä taloa. Edellisen kerran kävimme siellä edellisenä päivänä. Silloin oli yleinen näyttö. Talo on seudulla, josta olemme aiemmin tarjonneet. Se on hirsitalo joka on modernisoitu 1970-luvulla. Nyt tarkoituksena on koettaa selvittää sen korjausmahdollisuudet.

Matkalla kohteelle välittäjä soittaa olevansa Töölöntorin kohdalla ruuhkassa. Me olemme keskellä vehnäpeltoa, ylitämme Vantaanjoen. Traktorinmunat kiiltelevät valkean muovisina syyskuisessa auringonpaisteessa, vaahterat leimuavat ja pihlajantertut ovat humalainen ilotulitus pienoiskoossa. Paapapapaappa laulaa Tyttö kun havaitsee Papan nousevan autostaan talolla. Kiertelemme taloa, ihmettemme syksyn rauhaa minuutin verran kunnes VR:n punavalkoinen tappokone suhahtaa viereisen talon takaa. Kyllä tää on liian lähellä rataa, Pappa sanoo tietävästi huokaisten. Tyttö katsoo Pappaa, osoittaa junaa sormellaan, sanoo kato ja huokaisee hänkin. Finnairin kerosiinijuoppo MD 11 kiipeää täydessä ruskassa palavien puiden takana raskaasti huohottaen taivaan laelle. Parin minuutin väliajoin se saa vanaveteensä pienempiä ja vikkelämpiä koneita. Boeingin uudet 757:t pitävät sirinämäistä ääntä, potkurikoneet ujeltavat. Äkkiä oivallan, että yhteinen nimittäjä melkein kaikille asuntonäytöillemme on ollut lentomelu. Kato Äiti, sanoo Tyttö ja osoittaa taivaalle. Huokaisen. Haluaisin paikan, missä lentomelu olisi lintujen siiveniskuja ja kurkiaurojen puolivuosittaisia tööttäyksiä. 

Välittäjän päästyä viimein paikalle pääsemme sisään taloon. Se haisee karmealle, tuoksu tuo mieleen virtsankarkailusta kärsivän vanhuksen vuoteen. Haju tulee muovien välissä muhivasta kosteudesta eikä meidän tarvitse palata siihen taloon enää kolmatta kertaa. Onnemme oli saapua ennen välittäjää. Näin hän ei ehtinyt tuulettaa ennen näyttöä.

Illalla Eno tulee kylään. Tyttö meuhkaa innoissaan. Olen hivenen surullinen omasta ja Äidin puolesta siitä, kuinka tylsiä meistä on jo nyt tullut. Kukkuu huutaa Tyttö Enolle ja juoksee kikattaen kulman taakse piiloon. Tyttö tekee kaikki temppunsa, villiintyy Enon huomiosta. Tuut tuut hän huutaa syöttötuolistaan kun puhumme Seinäjoen Mummun tulevan myöhemmin syksyllä junalla Helsinkiin. Radiossa kerrotaan maapallon väestön käyttäneen kaikki tänä vuonna tuotetut luonnonvarat. Nyt eletään yli varallisuuden. Subprimelainat rämähtivät Yhdysvalloissa, nyt kaatuu pankkeja jo Tanskassakin. Kun on syöty, maksetaan. Se on normaali käytäntö. Tyttö heittää puuroa lattialla ja roiskii tuttipullosta maitoa perään.

Yöllä pienet hampaat pureutuvat takapihan tomaatteihin. Takaisin ruukkuun asetetusta krysanteemista katkotaan kaikki kukinnot, valkoista villaa jää kiinni pensasaitaan, kylmä nousee maan sydämestä.

Seuraavana aamuna ajan töihin hieman ennen seitsemää. Aurinko on noussut, usva viipyy Vanhankaupunginlahdella. Tämä ei ole syyskuista Suomea, tämä ei ole totta. Myöhemmin päivällä, väsymyksen ja nälän sumentamana, peruutan automme työpaikan edustan aitaan. Takapyörä vinksahtaa kuin akseli olisi keitettyä spagettia. Onneksi on vakuutus. Vakuutusyhtiö lähettää vara-auton paikalle kahdessa tunnissa. Ruokatunnilla Äiti soittaa Kätilöopistolta: Kätilön mukaan terve mies vaatii ainakin tuhat kaloria enemmän kuin mitä raskausajan loppuvaiheen erikoisruokavalio antaa. Olen liian nääntynyt reagoidakseni tuohon tietoon mitenkään, unohdan evääni työpaikan jääkaappiin.

Iltapäivällä joku kertoo Kauhajoen ammattioppilaitoksessa olleen ampumavälikohtauksen. Ainakin yhdeksän kuollutta. Serkku lähettää Facebookissa viestin valtavan avaruualuksen saapumisesta. Sen pitäisi olla maassa 14.10.2008. Se tulee peittämään kolme osavaltiota. Onkohan Syntymätön jo silloin syntynyt, mietin. Ja minkälaisen maailman me lapsillemme jätämme? 

Illalla olo on vetämätön, mikään ei oikein huvita. Oksettaa. En osaa harmitella hajonnutta autoa, en halua seurata uutisista ihmisten hätää. En tahtoisi tehdä mitään. Oikeastaan se ei haittaa sillä mitään ei nyt tarvitse tehdäkään. Paitsi nukkua.