Kuin varjo itsestään

Syntymän lähestyessä Äiti hymyilee sisäänpäin. Hän ajattelee Syntymättömän syntymää, kaikkea siihen liittyvää. Äiti on Los Angeles odottamassa seuraavaa isoa. Sen tulo on yhtä vääjäämätön kuin sivilisaatioiden tuho ja se tuottaa Äidille kauhunsekaista iloa. 

Nykyinen ruokavalio aiheuttaa Isälle ongelmia. On syötävä pieni ateria kolmen tunnin välein joten töihin täytyy kantaa säkillinen ruokaa. Joka päivä. Päivistä tulee siis pitkiä kuin nälkävuodet. Tänään eväslaukkuun onkin pakattu ainekset neljään ateriaan: Aamiaiseksi kaksi ruisleipää joissa on sipaisu kasvismargariinia, salaattia, paprikaa, tuoretta sipulia, kurkkua, kevytleikkelettä (kalkkunaa) ja kevytjuustoa. Välipalaksi kaksi kiiviä ja purkillinen kevytjugurttia. Päivälliseksi noin kaksi perunaa ja kaksi desiä kastiketta, kolmasosa lautasellista kasviksia. Ja viimein välipalaksi appelsiini ja sokeritonta mehukeittoa. Voi hyvä tavaton. Olen nälkäinen jo eväitä tehdessäni. Päivän mittaan nälkä kasvaa syödessä. Tunnen itseni jotenkin ohueksi, venytetyksi. Muistan Bilbon kuvanneen oloaan Gandalfille juuri samanlaiseksi kannettuaan sormusta liian kauan. Muistan sinisen kerhosalkkuni ja muovisen maitopullon, jonkun toisen tekemät leivät. Muistan sormusaaveet Tampereen Nuolialantiellä vuonna 1978: Ikäiseni poika jäi auton alle ja kuoli kerhomatkallaan kohtaan, missä salkkuni kerran aukesi ja eväät putosivat tielle. Minä selvisin haljenneella maitopullolla.

Ruokatunnilla silmäilen netistä lehtiä. Iltalehden ja Kauppalehden otsikoiden mukaan maailman talous on aivan kuralla. SDP:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma ennustaa asuntojen hintojen vielä laskevan. Toisen otsikon mukaan Eurooppa on jo taantuman porteilla. Uutisessa siteerataan Aktia-pankin talouskatsausta. Aktian analyytikot pitävät globaalin taantuman uhkaa mahdollisena. Heidän mukaansa se voisi johtua seuraavista syistä: USA ajautuu syvenevän taantuman kierteeseen, asuntomarkkinoiden alamäki kiihtyy Euroopassa ja öljy ja ruoka kallistuvat uudestaan ennätystasoilleen ja pysyvät siellä. Uutinen saa minut nälkäiseksi mutta välipalaan on vielä 49 minuuttia. Juon kupin kylmää, laihaa teetä. Se maistuu ankeudelta ja levältä. Muistan varhaisaikuisuuteni laman aikaan. On kuin se olisi ollut eri vuosituhannella ja niin se olikin. Kotikaupunkini oli likainen, harmaa, jatkuvasti kännissä ja aggressiivisesti turhautunut. Syksyt olivat märkiä, talvet kylmiä ja pimeitä. Koko kaupunki oli kuumeessa. Se värisi väsyneenä vilusta, oli janoinen ja lopulta kouristeli. Silloin olin osa sitä kaikkea. Nykyään kaupunki on minulle yhtä vieras kuin minä sille.

Töissä on kiireistä. Se on hyvä sillä muutoin nälän varjo selättäisi minut. Ruokatunnilla Äiti soittaa, ja ihmettelee hiljaista töihinlähtöäni. Valmistin evääni aamulla hiipien ja painoin ovet kiinni kuin kissa polkuanturansa paksuun mattoon. Äidin mukaan Tyttö on nukkunut aina yhdeksään asti ja herättyään heti juossut television luo Pikku Kakkua huudellen. Ikävä kyllä television orjattarelle oli nyt käynyt huonosti eivätkä ohjelmat ja herääminen olleet synkroonissa.

Iltapäivällä syön toimistossa appelsiinia. Kesä on mennyt. Ikkunassa viimeisillään roikuttavia omenapuita, palavia pensaita. Maailma pidättää hengitystään, kaikki on valmiina Lapsen tulla.