perjantai 12. syyskuuta 2008

Muodin oikkuja

Vaatetusmuoti kiertää kehää. Sen kaari on nykyään noin kolmenkymmenen vuoden pituinen. Kehitys kehittyy ja Kusti polkee. Tämä taas kiihdyttää kaikkea. 1970 -luvun leveät lahkeet on kaivettu esiin ja jo kuopattu. Samoin alkaa käymään 1960 -luvun hippikamoille. Muodin harjalle ovat taas nousemassa olkatoppaukset, kirkuvat värit ja ihonmyötäiset housut. Tillinä tämän kaiken sopassa ovat niinsanotut matalalantiohousut. Ne ovat housuja, joiden lantio on tarkoituksella niin matala, että käyttäjän alushousut eivät voi olla vilkkumatta. Ne eivät sovi minulle enkä minä niille. Minä odotan paluuta eläimennahkoihin.

Hormonien villitsemä Äiti on pesänrakennusvietin vallassa. Kutsun kautta kukerruskuukaudeksi erotuksena kuherruskuukaudelle joka tämän kaiken on aikaansaanut. Kukerruskuukauden merkkejä ovat into sisustaa, leipoa, hillota ja ostella pienoisia mutta väreiltään sukupuolineutraaleita vaatteita. Lähipiiri yrittää hyödyntää tämän tilan. Onneksi kaikki ei kuitenkaan mene läpi. Mummut lähettelevät pikkuruisia paketteja, tädit lapsiltaan pieniksi jääneitä. Osaan niistä liittyy erityisiä toiveita: Lähetetään hivenen kuluneita, nappipuolia ja tuhruisia vaatteita joilla on tosi iso tunnearvo. Äiti välittää paskat moisista sentimentaalisista arvoista. Hän ei ala konservoimaan tavaroita kenenkään Lapsuusmuseota varten: Hän sisustaa pesää tulokkaan tulla. Kolmas kainalo trendifarkuista vilkkuen kantelen vaatepusseja autoon ja sieltä pois.

Myös Tytölle lahjoitellaan uusia. Niitä tuodaan kylään tullessa, kaivetaan esiin poiketessa tai vain jätetään oven taakse ja soitetaan ovikelloa. Tyttö on uusista vaatteista innoisaan, erityisesti 1930 -luvun malliset hatut ovat mieleen. Niitä tosin tulee melko harvoin. Tyttö osaa poseerata hienosti (ja sisäsyntyisesti) niissä lieristä kiinni pitäen. En tiedä mistä tämä johtuu. Voisiko kyseessä olla jonkinlainen geneettinen muisti Isänsä Mummusta joka oli modisti? Muutoin uuden vauvan tulo ei Tyttöä tunnu häiritsevän. Hän tietää, tosin, että vauva on Äidin mahassa. Mutta mitä sitten? Ota kala pois korvasta, sanoi Tytön kaksivuotias serkku korvatulehduksestaan.

Tampereen Mummulta ja Espoon Tädiltä saamme säkillisen Isän vanhoja vintage-kuteita. Ne ovat aika grooveja. Paljolti siksi, että ne ovat Isän Uima-Mummun suunnittelemia ja tekemiä. Levelahkeisia farkkuja. Iloisen kukertavia paituleita missä on hassuja taskuja. Niissä Tyttö näyttää yhtäaikaa sekä hämmentävän muodikkaalta että jotenkin kotoiselta. Jotkin vaatteet muistan. Olen nähnyt ne ylläni vanhoissa valokuvissa.

Sen minkä uutta ostamme, koetamme ostaa kestävästi ja järkevästi. Mutta toisinaan eläin tulee esiin ihmisessä ja ostattaa meille kukkaverhot tai kirpputorilta taatusti tulta kestämättömän polyesteripotkupuvun 1970 -luvulta. Trendi kaltaistemme joukossa tuntuukin olevan tämä: Venytetyn nuoruuden eläneet varhaiskeski-ikäiset vanhemmat hankkivat lapsilleen oman lapsuutensa aikaisia leluja ja vaatteita koska niiden esteettinen maailma hivelee silmiään. Tästä syntyykin mielenkiintoinen kasvatusfilosinen kysymys: Yritetäänkö uusintaa omaa lapsuutta vaiko antaa lapselle kestäviä malleja? Mikä on lapsen oma tahto ja miten se otetaan hankinnoissa huomioon?  

Tyttö on tyylikäs vanhoissa vaatteissan ja Syntymätön näyttää ultraäänikuvissa Äidin mukaan aivan ihanalta. Äitikin on tiukan ajaton poppanatakissaan ja mahassaan. Minä olen ulkona kaikesta. Minulla on Kelly Osbournen ruumiinrakenne; olen kivikautinen hermafrodiitti Venus jolla on modernit polvihousut. Ja ne peittävätkin vain polvista alaspäin.

Ei kommentteja: