keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Hevityttären monet maskit

Ohjaan unessa Lordin uutta videota. Huudan soittajille ohjeita. En voi ymmärtää miksi Mr Lordi on pukeutunut Awan kanssa ristiin. Hän on tehnyt itselleen samanlaisen harmaan maskin kuin kosketinsoittajallaan ja hänellä on rinnat. Uneni hämmentää minua unessakin. Herättyänikään en uskalla analysoida sitä. En edes liiemmin pidä Lordin musiikista. Mielestäni se on kuin Lordi Cola: Teennäistä kopiota jota myydään aivan liian isoissa pakkauksissa.

Eilinen luumu on tehnyt tepposensa tyttären ruoansulatuksessa. Vaippa on painava. Se painaa varmasti yli kaksi kiloa. Tummassa töhnässä on sulamattomia rusinoita kuin syyliä Mr Lordin maskissa. Vaipanvaihdon jälkeen pääsemme kuningatarhillolla terästetyn aamupuuron kimppuun. Pian tytön naama on kadonnut lilan möhjönaamion taakse. Hän ottaa huikat maitopullostaan ja levittää kätensä. Ruokalappuesiliinan kainaloissa on laskostetut kangaskaistaleet jotka nyt aukeavat kuin lepakon siivet. Jostain tulee rikin tuoksahdus. Odotan tulenlieskojen kohoavan syöttötuolin alumiiniputkien päistä.

Äidin lähdettyä töihin laitan Maj Karmaa soimaan. Lapselle täytyy antaa esimerkkejä todellisesta musiikista eikä vain tuotteistetuista kevytversioista. MK:n Herra Ylppö sentään muistuttaa kaljuineen, isoinen nenineen ja korvakoruineen, hetkinen, mitä? Hän muistuttaa laihaa ja kalpeaa rajastanilaista vauvaa! Mitä ihmettä? Minkäikäisille ihmisille ja minkälaisin keinoin musiikkia nykyään markkinoidaan? Tytär istuu takanani lattialla ja repii auki vessapaperirullaa. Hän on kiertänyt osan siitä ympärilleen ja näyttää... Aivan. Hän näyttää aivan Lordin muinaiselta muumiokitaristilta Amen-Ralta käärinliinoissaan. Tämä menee jo liian pitkälle. 

Euroviisuvoitostaan selvittyään Tomi Putaansuu vihasteli lehtien sivuilla sitä, että heistä oli tullut lastenmusiikkibändi jota lapsellisen oloinen pääministerikin saattoi huoleti diggailla. Kun herätysliikkeen saarnaaja sinä kesänä huokaisi mikrofoniinsa HALLELUJA niin se ei ainoastaan herättänyt heikkoa kaikua penkeiltä. Se sai pienet tytöt ja pojat juoksemaan teltan eteen sormet pirunsarvimerkissä ja örisemään: "Hard Rock Hallelujaa!" Ja tämän sai aikaan yhtye, jonka ulkonäön piti suoraan sanottuna pelottaa kaikilta vetelät housuun. Imagoaan koventaakseen Lordi antoi lanseerata hirviötuoteperheen. Siihen kuului muun muuassa Lordi-penaali, Lordi-lyijykynä, edellä mainittu Lordi Cola ja Lordi-hedelmämakeiset. Pelottavan tehokasta.
 
Sitä oli liikaa ja kaikesta muusta on jo liian kauan. Lordi lienee jäänyt peruuttamattomasti maineensa vangiksi. Väärinymmärretyksi hirviöksi joka vain haluaisi kauhistuttaa. 2000-luvun hassuksi muumiksi joka voisi alkaa seikkailemaan jopa aamuteeveessä. Ei puuttuisi kuin että Disney -yhtiö tiedottaisi tekevänsä Lordisadun yhdessä animaatio-osansa Pixarin kanssa.
 
Koti-isänä tunnen outoa sympatiaa Tomi Putaansuulle. Koen toisinaan itsekin jääneeni euroviisuvoittoni, lapseni syntymän ja siitä alkaneen isyyteni varjoon. Kuin olisin tekojeni vanki. Päiviini ei juuri muuta kuulu. Olen jopa kateellinen vaimolleni koska tämä käy töissä. "Sä sentään käyt töissä. Mä oon vaan täällä. Mä en ikinä saa tavata ketään aikuisia."

Tuotteesta tulee helposti tärkeämpi kuin tuottajasta. Sellainen maailma on nykyään. Olet juuri niin hyvä, kuin viimeisin työsi oli. 

Sitä ajatellen päätän laittaa vaimolle uunikanaa päivälliseksi. Itse en sitä ehdi jäädä syömään. Tänään on vaununvaihto pikaisesti bussipysäkillä -päivä; isän harrasteilta!

Uunikana melko monelle

Kanan hunajamarinoitu koipireisiloota
Viitisentoista keskikokoista perunaa
Jokunen porkkana
Pari sipulia
Kourallinen valkosipulinkynsiä
Pestään ja pilkotaan porkkanat
Pestään, kuoritaan ja halotaan perunat
Keitetään perunoita ja porkkanoita kunnes ne ovat arviolta puolikypsiä
Kaadetaan ne välikköön, annetaan kuivua
Kaadetaan perunoiden ja porkkanoiden päälle vähän öljyä ja ripotellaan niihin mustapippuria
Ladotaan koipireidet laakeaan uunivuokaan
Asetellaan perunat ja  porkkanat reisien ympärille
Asetellaan halkaistut sipulit ja valkosipulinkynnet reisien päälle
Paistetaan kahdessasadassa asteessa noin 50 minuuttia.
Sammutetaan uuni
Jätetään ruoka hautumaan
Lähdetään viemään lasta vaimolle
Annetaan kotiintulevan vaimon löytää vieraat reidet uunistaan

Arvuutellaan kotiinpaluuseen asti reisien tekemää vaikutusta

Ei kommentteja: