Viikonlopussa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Tyttö vietti perjantai-iltapäivänä muutaman tovin Kallen Kävelykoulussa uuden Taaperokärrynsä kanssa ja oppi tuota pikaa taapertamaan! Hän vaappui huoneen toiselta laidalta toiselle onnellinen hymy kasvoillaan. Takapuoli puolelta toiselle heiluen hän toi mieleen lonkkavikaisen mummelin rollaattoreineen. Aivan ilman vanhempien apua taapertaminen ei onnistunut: Täyskäännökset vaatisivat vielä enemmän voimaa.
Lauantaina päätämme lähteä Tampereelle sillä sattuman kautta olen saanut yhden lipun loppuunmyytyyn "Kohti kylmempää"-näytelmään. Tarkoituksemme oli lähteä liikkeelle aikaisin aamulla mutta kummallisesti kello on lähempänä kahta kun viimein sulloidumme autoon. Keväinen päivä on kaunis ja kuuma. Päätämme tehdä pienen lenkin Pälkäneelle katsastamaan erästä myytävää maataloa. Myyjä ei paikalle vaivaudu vaan meille on annettu lupa katsella pihaa sekä kurkistella ikkunoihin ja avoinna oleviin piharakennuksiin.
Hyvinkään kohdalla auton alta alkaa kuulua kummallista ääntä. Se on jonkinlaista läpsytystä joka tuntuu tulevan kuljettajan istuimen alapuolelta. Pysäytämme auton, konttaan maassa takapuoli muodikkaista matalalantiofarkuista vilkkuen. Auton alla ei näy mitään. Ehkä läpsyttäjä putosi, tuumaamme, ja jatkamme matkaa. Nopeuden kiihtyessä se alkaa uudestaan. Ensin heikompana, sitten niin kovana että sitä ei voi peittää edes radiolla. Pysähdymme uudestaan. Jokin roikkuu kuljettajan puoleisesta eturenkaasta. Kaistale kumia. Repäisen sen irti ja havaitsen kolmenkymmenen sentin pituisen ja kahden sentin paksuisen viipaleen irronneen renkaan keskeltä. Soitan vaarille tarkistaakseni renkaan turvallisuuden. "No nythän teillä on kunnon vesiura siinä" hän sanoo. Pinnan irtoaminen ei kuulemma aiheuta välitöntä räjähdysvaaraa eikä tilaa säästävää pientä vararengasta kannata vaihtaa kuin korkeintaan parinkymmenen kilometrin ajoa varten. Saan ohjeen vaihtaa rengas ehjään ensimmäisen tilaisuuden koittaessa sekä soittaa renkaan valmistajalle valmistusvirheestä. Tarkastaessa rengasta huomaan sen olevan pinnoitettu TALVIRENGAS. Onneksi kesärenkaamme ovat vanhempieni huvilalla Valkeakoskella. Täytyneepä vaihtaa...
Hämeenlinnasta käännymme aina vain pienemmälle tielle kunnes pitkän ajan ja monen käännöksen jälkeen ajamme mutaista soratietä. Olemme keskellä Hämeen synkimpiä korpia. Ohitamme laajoja peltoalueita ja isoja taloja. Umpeenkasvaneita niittyjä ja mökinröttelöitä. Viimein saavumme pieneen kyläpahaseen. Aukion laidoille on kasaunut puolenkymmentä taloa. Keskimmäinen, keltainen vanha talo, on kohteemme. Emme koe tulleemme kotiimme. Kuljemme silti talon ympäri. Äiti käy koeponnistamassa ulkohuoneen.
Ehdimme Tampereelle viideksi. Tapaamme nopeasti tyttären Tampereen serkun perheineen Pikku Kakkosen puistossa. Tyttö pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa keinuun. Hän seuraa serkkuaan tarkasti ja alkaa pian nytkyttämään itse lisää vauhtia!
Teatteriesitys on loistava. Joku vieressäni salista poistuva määrittelee sen termillä: "Psykedeelinen farssi." Jään esityksen jälkeen muutamalle tuopille teatterikahvilaan. Päädyn lopuksi samaan pöytään näytelmän ohjaajan Leea Klemolan kanssa. Lähtiessäni olen vielä esityksenjälkeisessä onnenhehkussa ja kiitän häntä kädestä pitäen. Klemola on otettu kehuistani. "Hienoa että pidit. Mutta kuka sä oot?" En osaa vastata koska en tiedä sitä enää itsekään. Matkalla mummolaan koen takauman, aivan kuin olisin kävellyt saman matkan yösydännä aiemminkin... Vaimoa lepytän puolikkaalla Bic Macilla. Kylmänäkin se on parasta mitä voin hänelle tarjota.
Sunnuntai on kaunis. Tyttö herää kuudelta mutta isän annetaan marinoitua omassa liemessään aina kahdeksaan asti. Silloin marinadi on jo hieman liian kuivaa. Pakkaamme tavarat ja haemme huoltoasemalta esipaistettuja patonkeja sekä erilaisia viinereitä. Ne mukanamme menemme tyttären serkun luo brunssille. Ulkona paistaa aurinko. Patongit ja viinerit katoavat pian pöydältä. Raukeassa sunnuntaissa on jotakin herkkää, jotakin särkyvää. Kuin syksyn tuulahdus kesken kauneimman kevään, tietoisuus sunnuntaita aina seuraavasta maanantaista. Tyttö kiukuttelee autossa koska leikit ovat jääneet kesken. Avaan radion. Kuulemme yhdeksän suomalaisen turistin kuolleen edellisenä päivänä Malagassa sattuneessa onnettomuudessa.
Pysähdymme Valkeakoskelle vaihtaamaan renkaat. Tyttö pääsee elämänsä ensimmäisen kerran istumaan maahan. Hetken ihmettelyn jälkeen hän alkaa ensin nyppimään ruohoa, sitten tunkemaan sitä suuhunsa.
Maanantaina tyttö herää tavallistakin aikaisemmin, jo 5:45. Syytän lintujen lisäksi aurinkoa. Siihen tarvitaankin jotain ilmakiväriä tehokkaampaa. Nousen. Äidin lähtiessä töihin kahta tuntia myöhemmin tyttö heiluttaa ovelle viisitoista minuuttia kunnes nukahtaa. Nukun itsekin tunnin. Tämä on sellaista koti-isänä oloa mistä töissä ollessani haaveilin mutta mitä ei ole juurikaan tapahtunut.
Myöhemmin työntelemme vaunut Oulunkylän asemalle ja koestamme paikallisjunan. Vanhanmalliseen junaan on todella vaikeaa päästä vaunujen kanssa. Onnekseni rapuissa sähläävä isä saa runsaasti sympatiaa. Auttamisestani suorastaan kilpaillaan. Taitaa olla niin, että muut matkustajat pelkäävät junan jäävän paikalleen jos juutun sen oviin.
Seikkailemme muutaman tunnin Malmilla. Käymme Malmin torilla missä muutama optimistinen kauppias myy epämääräisen näköisiä vaatteita ja ostoskeskuksissa molemmin puolin rataa. Jotenkin oudosti lännenpuoleinen osa, Malmintori on asiakaskunnaltaan nuhjuisempi kuin itäinen veljensä, Malmin Nova. Johtuneeko siitä, että Malmintorin keskusaukiolla on penkkejä kun taasen Novassa istua saa vain kahvilassa? Me menemme maitohuikalle Malmitaloon. Kirjasto on remontissa, mutta aulassa mukava istua.
Takaisin kotiin tulemme bussilla. Teemme äidille päivälliseksi fetalla jatkettua vuohenjuustokeittoa sekä paistettua makkaraa ja makaroonia. Jotenkin oudosti aterian raaka-aineiden koostumus tuntuu jakautuneen kahtia. Aivan kuin kauppakeskukset Malmilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti