Koti-isä saa astua tällaiseen harmoniaan harmillisen harvoin. Jo tunnin lisäuni tekee ihmeitä. Olo on kuin maratoonarilla kaksi viikkoa ennen starttia: Olen itsevarma ja voitokas. Päätän aamiaisen jälkeen kastella etupihan mutaan istuttamamme nurmikon siemenet ja alustaa minikasvihuoneen. Sitä ennen ehdin vielä kuitenkin uppoutua hetkeksi päivän lehteen. Tytär saa luettavakseen puutarhaliikkeen mainoksen. Pian innostuneen repimisen ääni täyttää olohuoneemme.
Itämeren aika- artikkelissa seurataan tällä kertaa merentutkimusalus Polluxin-matkaa. Alus kartoittaa merenpohjaa venäläis-saksalaiselle kaasuyhtiölle Nordstreamille joka aikoo laskea merenalaisen kaasuputken Itämeren poikki. Kaasuputken mahdollisesti aiheuttamista haitoista ei puhuta mitään. Sen sijaan artikkelin mukaan laajat alueet Itämeren pohjasta ovat jo nyt täysin kuolleita. Suuri murtovesiallas on tavallisisia vesialueita herkempi. Maataloudesta jokiin ja niistä mereen valuvat kemikaalit ovat suurin saastuttaja. Kun yhtälöön vielä lisätään laivojen tuomat tulokaslajit ja kaikki mereen tahallisesti upotettu niin on suuri ihme, että Itämeressä ylipäänkään elää enää yhtään sinne alkuperäisesti kuuluvaa lajia. Mereen on lisäksi yhäkin kadonneena noin 115 000 merimiinaa. Ne kylvettiin sinne 1900-luvun sotien aikana.
Kuin sattuman oikusta tämän päivän lehden kannessa on myös Tallinkin uuden, vihreänä mainostetun pikalaivan mainos. Mainoksessa laiva jyskyttää kelmeän väristä merta hikisen merilinnun huohottaessa kieli poskella limaisella kivellä. Mainos on vastenmielinen. Eilisessä lehdessä aluksella matkustaneet moittivat "Vihreän" aluksen kertakäyttöastioita. Pestäviä aluksessa ei ole laisinkaan. Muovi kulkee kestävän kehityksen kärjessä. Se kestää sukupolvelta toiselle.
Ulkomaanosastolla puidaan maailman ruokakriisiä kahden artikkelin voimin. Pienemmässä Britannian pääministeri Gordon Brown sanoo pitävänsä ruoan hinnannousua maailmanlaajuisen luottokriisin kaltaisena uhkana joka saattaa ajaa miljoonia kehitysmaiden ihmisiä äärimmäiseen köyhyyteen. Brown toteaa, että kaikki keinot vahvistaa ruokaa tuottavaa maataloutta täytyy käyttää. Lisäksi hän esittää, että biopolttoaineiden tuotannon vaikutus ruoan tuotantoon pitäisi arvioida uudestaan. Hyvä Brown! Enää pitäisi vain siirtyä sanoista tekoihin. Me kasaamme tänään minikasvihuoneen, se on jo päätetty!
Maailma lautasella-sarjan lautaselle on katettu perunaa. Artikkelissa pohditaan perunan roolia tulevien nälänhätien ehkäisijänä. Perunan todetaan olevan ravintoarvoltaan erittäin tasainen ja viljeltynä siitä saadaan peltopinta-alaan nähden huomattavasti enemmän satoa kuin viljasta. Meille Suomeen peruna kulkeutui sotilaiden repussa Pommerin sodasta suurin piirtein tulevan kaasuputken linjauksen mukaisesti. Perunan suomenkielinen nimi oli alkuun joko potates tai maan pärona. Suomen sana peruna onkin kehittynyt ruotsin päärynää tarkoittaneesta. Alkuun perunaa nimitettiin siellä jordpäroniksi, maapäärynäksi. Eräissä toisissa euroopan maissa perunaa kutsutaan yhä maaomenaksi.
Suomeen saavuttuaan peruna on muutamassa sadassa vuodessa noussut tärkeimmäksi pääruoka-aineeksemme. Perunan juurtumista Suomeen helpotti erityisesti sen helppokätyttöisyys viinanpolton raaka-aineena. Nykyään Suomi tunnetaan erityisesti puhtaasta siemenperunatuotannostaan. Kylmässä eivät taudit jyllää. Siksi kai Suomi kutsuttu mukaan Kansainvälisen perunakeskuksen (CIP) toimintaan. Se toimii erittäin sopivasti Perussa.
Äiti ja tytär menevät takaisin nukkumaan ennen kahdeksaa. Jään lueskelemaan. Kastelen mudan. Isovanhemmat soittavat Tampereelta. He ovat lähdössä tutkimaan taloja puolestamme. Toiveemme eivät tunnu menevän yksiin. Haluaisimme löytää vanhan talon maalta, oman pihan ja pellon. Isovanhemmat tarjoavat meille uudehkoja taloja taajama-alueilta. He kieltäytyvät tarkastamasta erästä ehdottamaani taloa. "Sehän on täysin Jumalanselän takana. Siellähän on niitä susiakin!" Vastalauseeni kaikuvat kuuroille korville. Meille siis käydään katsomassa 1940-luvulla rakennettua taloa tuhannen neliön tontilla 1900-luvun maatalon ja puolen hehtaarin tontin asemesta. Tilaan siitä itse lisätietoja sähköpostitse.
Äiti ja tytär heräävät juuri kun olen lähdössä ulos homesuojaamaan puutarhakalusteita. Kuuntelen radiota kuulokkeilla ja ihmettelen hetken äidin suuta. Se jauhaa jotain, kuin erittäin isokokoista purukumipalloa. Otan kuulokkeen pois ja kuulen marmatusta siitä, että Äitiä ei ikinä kuunnella.
Lahosuoja-ainetta mainostettiin ekologisena vaikka se onkin pakattu tukevasti muovipulloon. Se haisee kuvottavalta. Jos lahossa on mitään älyllistä elämää ei se jää näin pahanhajuiseen puuhun. Haju on sama kuin tytön kestovaippakeräyslaatikossa silloin kun olen unohtanut ne pestä. Useimmiten siis. Pakkausselosteen mukaan tuotteen teho perustuu pieniin sähköisiin reaktioihin eli elektrolyyseihin. Ne tarvitsevat toteutuakseen suoloja joita on... Ureassa. Olen siis roiskinut kalusteemme ja itseni märäksi kusella. Mitäpä siitä. Kyllä kesä kuivaa ja haju haihtuu. Ruostesuojasin kerran vanhan autoni pellavaöljyllä. Pahalle sekin haisi, ei tosin näin pahalle. Sillä ei silti voinut hajun takia ajaa yli kahteen viikkoon. Mutta ruostuminen loppui. Pellavöljy hikoili kosteuden pois ja kun auto vuotta myöhemmin möyhentyi Tampereen palolaitoksen tankkiauton alle niin sen runkopalkeissa ei ollut pistettäkään ruostetta!
Penkkejä suojaillessani mietiskelen vanhempiani. Tyttö jyskyttää ikkunaan sisäpuolelta ja irvistää. Sitten oivallan vanhempieni innon löytää meille pienitonttinen, valmiiksi remontoitu talo. Heille utopiani omavaraisuudesta on jälleen vain yksi lihavan pojan villitys. Aikuisiän judo. Idea lähteä kauppaamaan hervantalaisia keinohampaanjuuria Chileen. Kuulen isäni äänen mielessäni: "Mamma. Ymmärtääköhän se poika minkälaista on oikeasti asua ruutukaava-alueen ulkopuolella. Ei siellä ole katuvaloja. Tämä taitaa olla nyt se viimeisin hullutus. Mitähän se seuraavaksi mahtaa keksiä? Muuttaa asumaan jurttaan?" Mamma päässäni pudistaa päätään surumielisesti.
Sukututkimuksen mukaan lähin maata viljelevä esi-isäni vuokraviljeli Yyterin kartanon peltoja Kolumbuksen aikoihin. Hän ei perunasta ehtinyt eläessään kuullakaan. Sivuhaaroista maajusseja löytyy läheltäkin. Urbaanius ei Suomessakaan ole mielestäni mikään meriitti itsessään. Itse vietin omituisen rikkaan lapsuuden maalla kaupungissa ja tehdasalueen sisällä. Tuo omituinen yhdistelmä oli mahdollista koska asuimme Tampereen Valmetin Lentokonetehtaan aitojen sisäpuolella keskellä vanhaa keittiönpuutarhaa. Ympärillämme oli useita vanhoja omenapuita, kymmenien metrien mittaisia vadelmapensaita, viinimarjapensaita, karviaisia, perunamaata, kasvihuone... Opin kotitarveviljelyn siis ikäänkuin äidinmaidossa, monta tylsistyttävää hetkeä pihassa raataen.
Iltapäivällä Järjestysmiehen arkkivihollinen, Epäjärjestystyttö, iskee keittiömme kaappeihin. Kaikkien alakaappien sisältö on hetkessä levitetty lattialle ja jääkaapin alaosasta revitty irti jonkinlainen suojalevy. Niiden takaisin laittaminen on aikaa vievää. Varsinkin kun pikku apulainen innosta hihkuen tyhjentää niitä samaa vauhtia uudestaan. Lataan yhden alakaapin täyteen lattialta löytyvää sekalaista romua tytön kaivokseksi ja teippaan muut lujasti kiinni.
Välivuorosta kotiinpalaavalle vaimolle teen meidän aikamme poliittisesti eroottisinta ruokaa: Pääministerin kuumaa perunaa. Se on helppoa herkkua jonka makua voi muuntaa tarpeen mukaan lisukkeilla ja jolle voi aina tehdä kuroset eli keksiä sille uuden nimen jos se alkaa kuulostamaan liian tylsältä. Ja jos ei jaksa keksiä täysin uutta, niin jo vanhaan palaaminenkin tuo kaivattua hohtoa. Tässäpä on uunimaapäärynäsi, ole hyvä!
Uuniperunoiden valmistamisessa on kaksi oppisuuntaa. Toinen käärii käärii perunan folioon, toinen lämmittää omansa ilman. Folioperunan etuna on nopea valmistuminen, alastoman taas rapea kuori. Minä en kuulu kumpaankaan koulukuntaan. Minun tapani on ensin liottaa perunoita suolavedessä pari tuntia ja sitten kääriä ne folioon. Noin puolen tunnin lämmityksen jälkeen otan folion pois ja palautan potut pottuina uuniin. Näin ne kypsyvät nopeasti sisälle asti sekä saavat rapean pinnan. Kosteus folion sisällä ikäänkuin keittää perunan.
Peruna on meille suomalaisille tärkeä. Se pitää tehtaiden rattaat liikkeellä, rakennusmiehet telineillä. Raskasta ja harmaata työtä tekevälle poliitikollekin on tärkeää, että käsien ulottuvilla tai ainakin tekstiviestin päässä on jotain keveää ja ruusuista. Jotain nopeasti sulavaa, helppoa suuhunpantavaa. Jotain, mitä saa joka marketista mutta ei sentään Ikean hyllyltä. Kuten perunaa.
Halkaisen punertavan, höyryävän perunan pitkittäin halki. Lappaan aukileeseen voita ja tonnikalatahnaa. On pakko myöntää, että sulavan rasvan valuessa sen reunoja se on eroottisinta mitä näin nälkäisenä voi nähdä.
Illalla saan välittäjältä lisää kuvia tilasta. Sen pihaan on rakennettu miniatyyrikokoinen barokkipuutarha. Omistajan kertoman mukaan siitä saa erityisen hyviä perunoita. Äkisti mieleni tekee hurjasti pastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti