Vauvanruoka myydään ilmeisesti tarkoituksellisesti pienissä lasisissa purkeissa. Sellaisissa purkeissa, että jos nälkäinen lapsi onnistuu sen pöydältä käteensä hamuamaan niin se lattialle pudotessaan särkyy varmasti. Ja sellaisissa purkeissa, että niitä kertyy tiskipöydän reunaan viikossa hirmuinen määrä. Sellainen määrä, että Koti-isää katsottaisiin pahalla silmällä jos kaljapulloja tyhjenisi samaa tahtia. Panttiahan vauvanruokapurkeissa ei tietenkään ole joten ainoa vaihtoehto on viedä suunnaton säkki niitä silloin tällöin jossain kaukana olevaan keräyspisteeseen. Tyyliin sopii, että purkkien metalliset kannet pitää viedä metallinkeräykseen mutta ne sijaitsevat eri paikassa.
Joka tapauksessa. Kun kaikki on pakattu ja lapsi puettu, tulee hänelle yleensä kakat tms. ja homma alkaa niiltä osin uudestaan. Sen jälkeen rahdataan koko komeus vaunuihin ja tarkastetaan että niissä on renkaat kiinni ja jos niissä on ilmarenkaat tarkastetaan että niissä on ilmaa. Kokemus on osoittanut että muutoin homma saattaa mennä yllättävän raskaaksi.
Kun viimein päästään liikkeelle olen yleensä yltäpäältä hiessä. Naama punaisena tuuppaan vaunut pihan halki isolle tielle. Erikoiset ajatukset risteävät päässäni kohdatessani naapureita tai satunnaisia vastaantulijoita. Tunnen näyttäväni mummolta, homssuiselta kotiäidiltä matkalla markettiin. Mitä ihmettä? Meikkamaanko tässä vielä pitää ruveta? Mitä ajattelee tyttäreni äiti tullessaan kotiin? Pitääkö minun laittautua haluttavaksi häntä varten? Olenko muuttumassa naiseksi koska olen lapsen kanssa kotona? Käykö minulle kuin laulussa että munat surkastuu ja pois putoaa? Tuskin. Nykyään mies saa olla julkisestikin pehmo. Jopa pehmompi kuin minä. Se on niin suosittua, että sille on pitänyt keksiä oma nimikin jotta pehmomiehille suunnattuja kosmetiikkatuotteita voisi ostaa tuntematta itseään pelleksi. Jos eläisimme machommassa kulttuurissa tämä ei onnistuisi. Enkä voisi jäädä kotiin hoitamaan lastani leimautumatta. Ei tämä olisi tainnut onnistua YYA-ajan Suomessakaan. Ajat ovat todellakin toisenlaiset, Eskoseni. Nykyään ulkoministeri Ikekään, tuo elävä fossiili Urhosaurusten ajalta, ei voi lähettää vihjailevia viestejä eksoottisesti pöhöttyneille tanssijattarille joutumatta pölkylle.
Rullailemme kohti Oulunkylän ostaria syvissä mietteissä. Käymme postissa postittamassa tyttären serkun kolmevuotislahjan. Säästäväisenä miehenä koetan hieman litistää pakettia jotta se täyttäisi kirjeen standardit. Ei onnistu. Paketti turpoaa heti takaisin omiin mittoihinsa. Käymme pudottamassa vauvanruokapurkin kummallisen tuoksuiseen keräysboksiin ja otamme kompassisuunnan kohti markettia.
Ajatukseni oli valmistaa tänään kalakeittoa. Marketin tuorehylly on täynnä vakuumipakkauksia. Se siitä tuoreudesta. Puolet lihoista on merkitty päiväysvanhoina -50 % tuotteiksi. Punnitsen hetken aikaa mielessäni puolentoista kilon sian keittolihamöhkälettä. Se piristäisi entisen kasvissyöjän keittoa komeasti. Päätän kuitenkin pysyä alkuperäisessä ajatuksessani ja rullaan kohti pakastealtaita. Mukaan tarttuu pussillinen keittojuureksia ja paketti pilkottua seitä. Olisi tietenkin aidompaa ja hienompaa tehdä koko keitto itse, mutta tänään, homssuisena koti-isänä, pakasteen kutsu ei päästä minua kynsistään.
Saavumme kotiin parahultaisesti juuri kun tyttären naama kertoo kakan tulevan housuun NYT. Vaihdon jälkeen pääsen viimein kokkaushommiin. Iso kattila löytyy viileäkaapista. Siinä on mummun viikontakaisen vierailun jäljiltä makkarasoppaa. Pyhä oksetus. Metroseksuaali minussa samaistuu hetkeksi raskaana olevaan naiseen jota hänen krapulainen miehensä himoitsee...
Keiton valmistus näin fuskausaineilla on helppoa kuin vedenkeitto.
Mitataan haluttu määrä vettä kattilaan. (Samalla huomataan, että keittiön hana vuotaa...)
Heitellään veteen haluttu määrä mustapippuria.
Kiehautetaan vesi.
Kaadetaan sekaan keittojuurekset.
Huomataan, että vettä meni liikaa ja kaadetaan sekaan pakasteesta löytyvä wok-vihannespussin jämä.
Roiskautetaan sekaan garam masalaa.
Kaadetaan kalat liemeen.
Tarkkaillaan tytärtä joka repii lehtiä paperinkeräyspussista.
Annetaan keiton kiehua.
Ihmetellään pinnalle muodostuvaa ruskeahkoa vaahtoa.
Kuoritaan vaahto pois.
Annetaan kiehua.
Käydään pelastamassa itkun yllättämä tytär itse rakentamastaan sanomalehtiluolasta.
Kuoritaan vaahto uudestaan pois.
Todetaan puoliääneen että garam masala ei kuulu pakasteseikeittoon.
Kasataan tyttären levittämät CD:levyt uudestaan hyllyyn.
Tervehditään iloisesti kotiin palaavaa työn orjaa.
Ihmetellään miksi sei ei muutu valkoiseksi keittyessään.
Maistetaan keittoa.
Lisätään suolaa.
Lisätään mausteliemikuutio.
Lisätään garam masalaa.
Syödään kaikesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti